sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Kotoilua keittiössä: Bagelit


Tein tänään ensimmäisen kerran elämässäni bageleita! Ohjeena käytin Martat.fi löytyvää ohjetta. Marttojen bageli-ohjesivulle pääset tästä.

Valmistaminen oli helppoa ja raaka-aineet löytyy aina kaapista. Aikaa on tekemiseen kuitenkin on hyvä varata, koska valmistuksessa on kolme kohotusvaihetta ja bagelirinkilät keitetään vedessä ennen niiden paistamista.

BAGELIT

3 ½ dl vettä
1 ½ rkl sokeria
1 tl suolaa
½ ps (n. 2 tl) kuivahiivaa
n. 7–8 dl vehnäjauhoja

Keittämiseen:
1 ½ l vettä
1 ½ rkl siirappia

Voiteluun: munaa

Pinnalle: unikon- tai seesaminsiemeniä

1.Lämmitä vesi hieman kädenlämpöä lämpimämmäksi (+42 C). Sekoita kuivahiiva pieneen jauhomäärään ja sekoita nesteeseen. Lisää sokeri ja suola. Alusta taikinaan loput jauhot vähitellen, kunnes saat siitä tiiviin ja kimmoisan. Vaivaa kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista.

2.Kohota taikinaa kulhossa liinan alla noin 15 minuuttia.

3.Leivo taikina jauhotetulla pöydällä pitkäksi tangoksi ja jaa se 15 palaan. Pyöritä palat pulliksi ja kohota liinan alla noin 10 minuuttia.

4.Kuumenna vesi isossa kattilassa kiehuvaksi. Lisää veteen siirappi.

5.Paina pullien keskelle reikä peukaloilla ja venytä rinkeliksi. Keitä muutama rinkeli kerrallaan noin 15 sekuntia molemmin puolin.


6.Nosta rinkelit reikäkauhalla pellille leivinpaperin päälle ja anna kohota 10-15 minuuttia peittämättöminä.


7.Voitele rinkelit munalla ja ripottele päälle unikon- tai seesaminsiemeniä. Paista 225-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.


8.Halkaise jäähtyneet rinkelit ja täytä. Levitä väliiin esimerkiksi tuorejuustoa, johon on sekoitettu kinkkukuutioita ja silputtua persiljaa ja lisää väliin salaatinlehtiä. Makean bagelin saat levittämällä väliin marmeladia.


Bagelien kanssa joimme Teehuone Tsaikasta ostamaani Aurinkoinen -teetä. Tee on vihreää Sencha teetä, missä on mangoa sekä auringonkukan ja samettikukan terälehtiä. Teetä haudutetaan 2-3 minuuttia 75-80 asteisessa vedessä. Tsaikan facebook sivuille pääset tästä.

Hyvää laskiaissunnuntaita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommenteista!