lauantai 20. tammikuuta 2018

Marttojen kotipuutarhanhoito -harrastusmerkkiopinnot ja lumisia puutarhakuulumisia



Valoisa tervehdys Kajaanista! Päivän valoisa aika on nimittäin jatkunut täällä vuoden vaihteesta huikeat 1h 29min! Tämä on jo nyt saanut ajatukseni ajautumaan toistuvasti tulevaan kevääseen ja kesään. Olen alkanut miettimään pihasuunnitelman tekemistä ja kasvien esikasvatusta. Vaikka esikasvatusta kyllä pitää jarrutella käytännöntasolla vielä kuukausia.

Kuten kuvasta näkyy, lunta on runsaasti; etualallamustaherukkapensas ja taaempana ovat kasvatuslaatikot :)



Eikäpä tämä näky eilen yhtään helpottanut orastavaa puutarhailuintoa ruokaostoksilla käydessäni. Katselin hyllyt läpi; etsin ne kasvit, joita kasvatan joka kesä ja lisäksi katselin uusia kasveja.

Olen ajatellut kokeilla kasvattaa vuoden vihannesta eli papuja. Papuja oli useita erilaisia lajeja, joten niihin on tässä kevättalven aikana perehdyttävä tarkemmin.


Kainuussa eletään talvea vielä pitkään. Lunta on satanut niin paljon, että meidän etupiha alkaa täyttyä lumesta ja lunta on pitänyt välillä kolata takapihan puolelle.

Tanssiharkkakuskina ajellessani näin kerrostalon räystäällä roikkuvan lumireunuksen. Oli oikein pakko pysähtyä ottamaan kuva!


Olen saanut suoritettua marttaopintojen Taitoavain I opinnot. Päätin jatkaa marttaopintoja suorittamalla harrastumerkin kotipuutarhanhoito -opintoaiheesta. Ajattelin, että tästä minulla on paljon opittavaa ja näistä opinnoista on hyötyä ensi kesänä puutarhahommissa.

Muut harrastusmerkkiopintoaiheet ovat kodinhoito, kädentaidot, naiset ja kehitys, ruoka ja ravitsemus sekä luonnonyrtit. Kiinnostavia ja hyödyllisiä aiheita kaikki, mutta aloitan harrastusmerkkien suorittamisen puutarhahommista.

Sain harrastusmerkkiopintoihin ilmoittautumisestani ensimmäisen vuorokauden sisällä jo ensimmäisen opintotehtävän! Tästä ne marttaopinnot taas alkavat :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommenteista!