maanantai 5. helmikuuta 2018

Runebergin kääretorttu


Martta Matkaaja reissasi perheensä kanssa viikonlopun aikana reilut 1300 kilometriä autolla ja lisäksi laivalla merellä seilaten mutkan Tallinnassa. Kotimatkalla Tampereelta Kajaania lähestyttäessä ajatukset alkoivat siirtyä jo arkisiin asioihin, kuten alkavan viikon menoihin ja aikatauluihin.

Runebergin päivän innoittamana tein vielä illalla kotiin päästyämme Runebergin kääretortun. Ohjeena käytin Yhteishyvän reseptiä. Tässä ohjeessa runebergintorttu rullataankin kääretortuksi ja täytteeksi laitetaan vadelmahilloa ja valkosuklaa-tuorejuustotahnaa.

RUNEBERGIN KÄÄRETORTTU

Ainekset (16 palaa)


4 kananmunaa
1 dl fariinisokeria
0,5 dl sokeria
1 dl mantelijauhetta
1 dl mantelirouhetta
0,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
0,5 tl kardemummaa
0,5 tl inkivääriä

Täyte


200 g valkosuklaata
1 rkl tuorejuustoa
2 dl vadelmahilloa

Kuorrute


0,75 dl (¾ dl) tomusokeria
1 - 2 tl vettä


Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen.

Vatkaa kananmunat ja sokerit kuohkeaksi.

Yhdistä kuivat aineet keskenään. Kääntele jauhoseos kananmunavaahtoon kevyesti nostellen.

Levitä taikina leivinpaperille uunipellille. Kypsennä uunissa noin 8 minuuttia. Kumoa kypsä pohja puhtaalle leivinpaperille.


Täytteen valmistus:

Sulata suklaa varovasti vesihauteessa tai mikrossa.
Itse sulatan aina suklaan vesihauteessa. Laitan kaksi kattilaa päällekkäin ja alempaan kattilaan vettä. Kun vesi alkaa lämmetä, sekoitan niin kauan, että suklaa on sulanut.


Lisää tuorejuusto sulan suklaan joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Levitä seos torttupohjalle. Jätä saumaksi tulevasta reunasta muutama sentti ilman täytteitä, että täyte ei tursu kääretorttua rullatessa.

Säästä 2–4 rkl hilloa koristeluun. Levitä loppu hillo suklaan päälle. Kääri torttu leivinpaperin avulla tiukaksi rullaksi. Jätä sauma tortun alle. Kääri leivinpaperi tortun ympärille ja anna tortun vetäytyä jääkaapissa yön yli tai vähintään pari tuntia.

Sekoita tomusokeri ja 1-2 tl vettä. Lisää vettä vähitellen muutama tippa kerrallaan. Valuta kuorrute esimerkiksi lusikankärjellä kääretortulle. Koristele vadelmahillolla.


Kansalaisrunoilijamme Johan Ludvig Runebergin Joutsen -runon siivin hyvää Runebergin päivää!


Joutsen (Svanen)

Nyt illan ruskoon, auermaan,
on lento joutsenen.
Se laskee virran hopeaan
ja laulaa, auvoinen.

Se lauluin kiittää Pohjolaa;
sen taivas kaunis on,
yökausin päivä unohtaa
voi levon tuokion.

On varjot syvät, tummuneet
sen leppäin, koivujen,
ja säteet kultaa lahden veet,
on aalto vilpoinen.

On sille siellä ihanaa,
kun löytää rakkaimman;
se rakkauden on synnyinmaa,
se sinne kaipaahan.

Sen laulu laineikoilta soi,
ylistys koruton;
pian rakkaan kanssa unelmoi,
ja tässä laulu on:

Ei tosin elos unelma
vie vuosisadan taa,
vaan lauloit Suomen virroilla,
sait keväin rakastaa.

(suom. Tarmo Manelius)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommenteista!