lauantai 25. elokuuta 2018

Helppo omenapiirakka


Tänään jauhopeukkua syyhytti. Aikani vundeerattua päätin leipoa omenapiirakan. Kaivoin blogissani olevista resepteistä helpon omppupiirakan ohjeen.

Olen löytäny ohjeen aikoinaan MTV:n sivuilta Arjan leivontanurkasta. Olen tehnyt valmistusohjeeseen lisäyksiä. Tällä helpolla ohjeella tulee niin maukas omppupiirakka, että ei jää piirakan leipominen vain yhteen kokeilukertaan.

Ohjeella saa nopeasti hyvää tarjottavaa vaikkapa iltapalalle, yllätysvieraille tai tällaisille viikonlopun herkkuhetkille :)

Helppo omenapiirakka

1 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
2 kpl kananmunia
1,5 tl leivinjauhetta
1 dl rypsiöljyä
1 dl rasvatonta maitoa

Pinnalle:

3 isoa omenaa
3 rkl ruokokidesokeria


1. Sekoita muna ja sokeri.

2. Lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet, öljy ja maito. Sekoita taikina tasaiseksi.

3. Laita piirakkavuoan (halkaisija noin 27 cm) pohjalle leivinpaperi. Levitä taikina leivinpaperin päälle. Leikkaa ylimääräinen leivinpaperi vuoan reunan myötäisesti.

4. Levitä päälle omenalohkot ja sokeri. Vinkki: Tee omenoista auringonkukka; omppusiivut reunoille ja palasia keskelle.

5. Paista 200 asteessa uunin alatasolla 25-30 minuuttia.

Tarjoile omppupiirakka vaniljakastikkeen tai jäätelön kera.


Mukavaa omppupiirakan makuista viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommenteista!