sunnuntai 5. elokuuta 2018

Punaherukkavispipuuro ja tunnelmia loman loppuessa


Takapihalle istuttamamme kaksi pientä punaherukkapensasta tuottivat jo hienon sadon! Keräsin marjoista osan ja muutamiin oksiin jätin marjoja syötäviksi suoraan pensaasta.

Punaherukka-vispipuuro

1 l vettä
n. 5 dl punaherukoita
1 1/4 dl sokeria
2 dl tummia mannasuurimoita

Tummat mannasuurimot sisältävät vehnäjyvän ydinosaa ja kuorikerroksia.

1. Keitä punaherukoita sokerilla maustetussa vedessä 5 minuuttia. Halutessasi voit siivilöidä marjojen kuoret pois tai soseuttaa ne esimerkiksi sauvasekoittimella. Itse ensin soseutin marjat, sekoitin soseen veteen ja keitin 5 minuuttia.

2. Sekoita joukkoon mannasuurimot. Anna kiehua 10 minuuttia välillä sekoittaen. Anna puuron jäähtyä.

3. Vatkaa jäähtynyt puuro kuohkeaksi sähkövatkaimella. Ripottele pinnalle sokeria. Tarjoile kylmän maidon tai kerman kanssa.

Vispipuuro on mainio aamu-, väli- ja iltapala sekä jälkiruoka.


Prismassa oli jo aikapäiviä sitten riemastuttava koulutarvikkeita -mainoskyltti. Ensimmäisen kerran, kun kesäloman lopussa näen tällaisen mainoksen, tulee aina se sama tunne kuin pikku tyttönä - ihanan jänskättävää, kun alkaa koulu. Vielä on kesälomaa kuitenkin jäljellä muutama päivä, jotka menevät lomailun lomassa arkeen valmistautumisella. Näissä tunnelmissa kohti loman jälkeistä ensimmäistä työpäivää!

2 kommenttia:

  1. Täälläkin kerätty marjoja puurotarpeeksi, pakkaseenkin osa. Vielä jäi pensaisiin vähän satoa odottamaan keräämistä.

    Koulun alku saa aina hymyn huulille, lapsena odotti aina koulun alkua uusin tarvikkein ja ihan parasta oli nähdä monia koulukavereita pitkän loman jälkeen. Loma tuntui silloin todellllla pitkältä. Näin aikuisen silminkin pitkältä, mutta ei liian pitkältä.
    Hyvää loman loppua ja työn alkua! Seija

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Seija! Tänään oli ihana nähdä ekaluokkalaisia, jotka kepein askelin kävelivät vanhempiensa kanssa kouluun. Mukavaa aikaa tämä koulujen syyslukukauden alku.

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista!