tiistai 13. marraskuuta 2018

Kätevä & Tekevä 2018 ilahdutti ja innosti (osa 3/3)

Mennään nyt katsomaan, mitä Kätevä & Tekevä -messujen Itä-Hämeen Marttojen osastolla tapahtui.


Sirkka-Liisa Itä-Hämeen Martoista luennoi Arkiruoka on järkiruokaa -teemasta. Apuna esittelemässä olivat Eliel ja Iida Lotilan koulusta. Olipa ilo katsella, kuinka nuorilta kokeilta kasvisten pilkkominen sujui kuin leikiten.

Tässä muutamia poimintoja Sirkka-Liisan luennosta:

Arkiruoka on hyvistä raaka-aineista ja helposti syntyvää maukasta ruokaa.

Kasviskeitosta saat erityisen maukasta, kun paahdat pestyt ja pilkotut kasvikset uunissa ennen keitoksi tekemistä (isoja kasvispaloja noin 30 minuuttia).

Järkiruokaa on myös ruokahävikin vähentämistä. Mieti, miten pystyt hyödyntämään ruuanjämät.

Kesällä herneenpaloista saat maukasta hernepestoa. Älä siis nakkaa herneenpalkoja hukkaan.

Kotimaisten kasvisten puhtaiksi pestyistä kuorista (esim. kaali, kesäkurpitsa, porkkana) saat kasvisliemen keittäen kuoret pienessä määrässä vettä ja ripauttamalla sekaan vähän pippuria ja suolaa.


Tämä kauniisti hymyilevä Itä-Hämeen martta, Riitta, esitteli marttojen toimintaa ja kertoi, miten tehdään pönttöpommi. Tällä kotitekoisella pommilla räjäytät vessanpöntön puhtaaksi.

Isoäidin siivousohje päivitettynä tähän päivään - Pönttöpommi

Aineet:
ruokasoodaa 1 dl
sitruunahappo 1/2 dl
vettä 3-6 rkl suihkepullosta

Työohje
1. Sekoita hyvin reilun kokoisessa astiassa.
2. Suihkuta pienin annoksin vettä suihkepullosta samalla sekoittaen rauhallisesti, ettei sooda alakuplia. Tällöin teho häviää.
3. Halutessa voi lisätä eteeristä öljyä muutaman tipan tuoksuksi.
4. Massasta pitää tulla muruista, kuin hiekkakakkuja tehtäessä.
5. Tiivistä painellen jääpalamuottiin.
6. Anna kuivua yli yön kuivassa paikassa.
7. Säilytä kuivat pönttöpommit kannellisessa astiassa.

Käyttö
Heitä yksi pönttöpommi vessanpyttyyn.
Anna vaikuttaa viitisen minuuttia ja harjaa vessanpönttö puhtaaksi.

(Ohje bloggaaja Merja Vidgren, Ylen Aamu-tv 29.10.2018)


Itä-Hämeen Martoilla oli tekeillä Suomen suurin pannulappu! Messuilla kävijät saivat kokeilla jättipatalapun neulomista jättisuurilla neulepuikoilla. Tässä mallia näyttää Minna Itä-Hämeen Martoista. Kuteet oli talkoilla leikelty vanhoista T-paidoista. Olen neulonut vanhoista T-paidoista tehdyistä kuteista patalappuja, mutta vain semmoisia normaalikokoisia :D



Alli neuvoi Itä-Hämeen Marttojen esittelypisteessä, kuinka vanhoista lakanoista revityistä kuteista punotaan nyöriä. Alli on käsityöihmisiä ja hänen lempikässähommia ovat tilkkutyöt.

Kangasnyöri vanhoista lakanoista

Nyöriin tarvitaan kaksi pitkää kangassuikaletta.

1. Solmi suikaleet yhteen.

2. Pyöräytä taaempaa kangasuikaletta itsestä poispäin kolme kertaa ja siirrä pyöräytysten jälkeen toisen kangassuikaleen yli eteen. Näin siis seuraavaksi pyöritettävä kangasuikale on takana.

3. Pyöräytä takana olevaa kangassuikaletta kolme kertaa itsestä poispäin ja siirrä toisen nyörin eteen ylä kautta.

Jatka nyörin punomista halutun mittaiseksi.

Mikäli kangassuikale loppuu kesken työn, voit jatkaa laittamalla uuden kangassuikaleen loppumassa olevan suikaleen päälle. Ohenna saksilla molempien (loppumassa olevan suikaleen ja uuden jatkosuikaleen) päitä hieman, niin nyöristä tulee tasapaksuista.

Nyörejä voit käyttää esimerkiksi purkkien päällystämiseen, alustoihin ja patalappuihin.

Itä-Hämeen kässämarttojen kuulumisia voit lukea ja kässäohjeita löydät heidän blogistaan.


Käännetään nyt auton keula kotia kohti. Lopetan tämän päivityksen siihen mistä ensimmäisen Kätevä & Tekevä -messupäivityksen aloitin - noin 926 kilometriä, vaan ei suotta! Messuilla tapasin mahtavia ihmisiä, sain huikean määrän käsityö- ja askarteluideoita ja ostin ihania materiaaleja käsitöihini.

Tähän päättyy kolmas messupäivitykseni. Kiitos sinulle blogini seuraaja messumatkaseurasta. Jatketaan tulevissa päivityksissäni marttailua mm. mifunoimalla wokkia, italiaisen ruuan merkeissä, opitaan neulomaan lapaseen intialainen peukalo ja höpsähdetään lopullisesti villasukista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommenteista!